Laki -Lex -siitä tingitä ei ! Yhteiseloamme hämmästellen ja kummastellen siinä itsekin räpistellen

Jätebisneksen uusi kiistakapula

Paikallislehti vetäisi kahdeksan palstan otsikon tämän aamun ensimmäiselle aukeamalle, kun yhden sivun leveys on vain kuusi palstaa. Tällä kertaa kyse ei ollut jätteiden piilotuksesta, vaan pikemminkin päinvastoin.

Otsikko kuului: "KULJETUSYRITYS VARASTAA ROSKAT, SYYTTÄÄ METSÄSAIRILA".
Kysessä ei ole ympäristörikos, vaan se, että kuljetusyritys Lassila&Tikanoja on aloittanut "Pakkaukset hyötykäyttöön, pois kaatopaikoilta kampanjan".

Nyt pääkaupunkiseudun YTV ja Mikkelin Metsäsairila ovat tehneet ympäristökeskuksille tutkintapyynnön jätekuljetusyrityksen toiminnasta.
YTV:n lakimiehen, Minna Hyttisen, mukaan samanlaisia kiistoja on ollut Jyväskylässä ja Forssassa. Pirkanmaan ympäristökeskus on pitänyt yrittäjän toimintaa jätelain vastaisena.

Mikkelin Metsäsairilan toimitusjohtaja, Alpo Leinonen , pitää tapauksia merkkeinä jätebisneksen kovenemisesta ja katsoo, että Metsäsairilalta on jäänyt jo saamatta 85.000 euroa, joka hänen mukaansa on pois asiakkaiden kukkarosta.

Että näin entisessä Ekoläänissä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja