Suuri spiraali - ensi kesän verraton vetonaula - odottaa matkailijoita Mikkelissä
On tuo Mikkelin uusin kiistelty taideteos, joka tuli tuohon keskustan ja Kenkäveron välisen uuden liikenneympyrän keskelle kesällä. Sillä on ollut muitakin nimiä. Pinninnä on ruosteinen rautapinta, Sateisena kesänä se onkin jo saanut syvän ruosteisen patinan ja sellaiseksi sen on tarkoitus jäädäkin.
Spiraalista on muodostunut hallinnon pilkanteon väline ja jokaista menoerää verrataan tuohon 60.000 euron hintaiseen hankintaan (+pystytyskulut 10.000) Hankinnan ajoitus oli nimittäin kehno. Lomautukset tulivat heniklöstön niskaan samanaikaisesti.
Pron vaalikyselyssä kysyttiin: ´kannatitiko vai vastustitko lomautuksia ? Jokunen valtuutettu vastasi, että eihän valtuusto lomatuspäätöstä tehnyt, oli vaan antanut hallitukselle ohjeen, että niitä käytettäisiin viimeisenä keinona, jos mikään muu ei auta. Hallitus päätti, mutta tarkastuslautakunta oli keväällä kehottanut sitä ripeisiin toimenpiteisiin varmasti tietoisena siitä, mitä tuleman piti. Ken siis päätti lomautuksista ? Siinäpä kysymys.
Mystinen oli myöskin spiraalin tilaamisen prosessi. Kun asiasta nousi melu, rupesi tilaajaa peräämään myös kh:n puheenjohtaja. Paikallislehti kertoi kh:n puheenjohtajan olleen mukana siinä teknisen lautakunnan kokouksessa, missä tilauspäätös oli tehty. Lautakunta ei ollut oikein huomannut po. päätöstä tehneensäkään, kun isompiakin asioita oli päätettävänä ja virkamies sen tilauksen sitten hoiti. Kh:n pj. esitti sitten oikein pöytäkirjamerkinnän, että hän nyt sitten kuitenkin oli ollut siinä kohdassa kokouksesta pois, missä päätös tehtiin.
Mutta yhtä spiraalia tuntuu joskus olevan koko päätöksenteko. Onhan sanottu, että politiikka on kiperä ja kapera kuin pukinsarvi, spiraalin muotoa siinäkin.
Politiikan telttamessuilla oli kristillisillä ja vasureilla lauta-alustaan kiinnitetty, poikkisahattu ja vähän taivutettu, ruosteinen pyörän vanne, jonka merkitystä ei tarvinnut puolta sekuntia pitempään miettiä. Vasurit väittivät keksineensä sen ensin, mutta kristilliset toivat aikaisemmin esille.
Mutta moni on jo ehtinyt kiintyä tuohon uljaaseen, massiiviseen taide-esineeseen ja varmaan jo ensi kesänä sitä mielihyvin sankoille turistijoukoille esittelemme mehevin politiikan tarinoin höystettynä.
Eikös Porvoossakin ole joku uusi silta, joka on ihan tarpeeton ja väärässä paikassa? Näin olen kuullut.

Kommentoi