Pantaisiinko kunnallishyvä kiertämään ?
Kunnallisalan kehittämissäätiö (KAKS) perustettiin v. 1990. Peruspääoman, 80 miljoonaa markkaa, lahjoitti silloinen Suomen Kunnallisliitto. Pääoma on peräisin v. 1989 myydystä Kunnallispainosta. Säätiön toiminta rakentuu pelkästään pääoman sijoitustuotolle ja toiminta on itsenäistä.
Säätiö tavoittelee kuntien itsehallinnon ja niiden toimintamahdollisuuksien parantamista ja rahoittaaa kuntia palvelevaa tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Vuonna 2003 KAKS:ön syntymäpäivälahja tasavallan presidentille oli sitoutuminen "Arjen turvaaja" palkintoon. Ensimmäiset palkinnot jaettiin 5.2. 2004. Presidentti on sen jälkeen luovuttanut palkinnot henkilökohtaisesti neljälle tai viidelle henkilölle vuosittain. Palkintojen yhteissumma on ollut 10.000 e.
Säätiö perustelee po. palkintoa "Kuntien palvelutuotanto ja hallinto luo perusturvallisuuden kansalaisille. Usein tämän perustyön tekijät jäävät vaille julkista tunnustusta ja ansaitsemaansa huomiota. Näitä henkilöitä on paitsi kunnnan palveluksessa myös kolmannella sektorilla ja yksityisinä toimijoina. Haluamme nostaa vuosittain esille näitä helposti julkisuuden tavoittamattomissa olevia ryhmiä ja niitä edustavia henkilöitä ja palkita heitä merkittävillä tunnustuspalkinnoilla. Palkittavaksi valitaan innovoivia ja/tai muutoin esimerkillisesti omistautuneita henkilöitä"
Tämän vuoden palkintojen jako tapahtunee huomenna 27.1. ja KAKS:in verkkosivuilta voi seurata, ketkä ovat po. kannustuksen saaneet osakseen. Ehdotukset on tehtävä edellisenä syksynä. Viime vuonna myöhästyin työtoverin kannustuksesta - tänä vuonna en. Saa sitten nähdä kuinka loppupeleissä käy.
Ehdotusten tekoa ei kannata jättää pelkästään esimiesten kontolle, koska silloin kateuden siemen saattaa ruveta jäytämään alaisten arvioimaa esimiehen objektiivisuutta.
Mutta tarkkasilmäiset ja taitavat blogistit varmaan havaitsevat ympärillään palkintojen arvoisia toimijoita ja taitavina kynänkäyttäjinä vakuuttavat perustelut syntyvät hetkessä
- vai kuinka ?

Kommentoi